Rakkaudesta
Voisikos suurempaa teemaa käsiinsä ottaa, kuin rakkauden. Sitä on kuulemma montaa sorttia. Äidin rakkaus on varmaan se kuuluisin, romanttinen rakkaus näkyvin ja ehkä se isän rakkaus on sitten hiljaisin.
Rakkaus. Joku selittämätön voima, joka saa tahtomaan hyvää, antamaan omansa, uhrautumaankin. Välittämistä, kiintymystä, hyvyyttä puhtaimmillaan.
Lapsesta asti kuulin sanottavan, että Jumala on rakkaus. Voi ollakin, tai jopa päin vastoin. Luulenpa, että Rakkaus on Jumala. Jos hyvyys ja jumaluus ovat samaa, niin eikö silloin rakkaus hyvyyden äärimmäisenä muotona ole hyvyyden ydin, siis jumaluuden ydin, siis Jumala.
Äärimmäinen hyvyys on siis rakkautta. Sellaista budhalaisen munkin rakkautta, joka ei vaadi mitään, mutta on valmis antamaan kaiken. Siinäpä onkin tavoitetta, olla vaatimatta vastalahjaa. Antamista odottamatta kiitosta.
Suuri rakkaus on riittävän iso, osatakseen olla sitomatta. Tarpeeksi viisas, ettei ahdista. Kylliksi nöyrä unohtaakseen omat oikeutensa, tarpeensa ja vaateensa. Suuri rakkaus ymmärtää vapauden.
Ja tänään minä olen vapaa.
Rakastan, ja olen rakastettu.
Tänään minä olen onnellinen,
sillä:
tänään saan rakastaa,
tänään saan olla rakastettu,
tänään saan olla vapaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti