(Tämä puheenvuoro on esitetty Jyväskylän Kortepohjan kirkossa 15.3.2015, yhteiskunnallisen kirkkopyhän keskustelutilaisuudessa yrittäjän puheenvuorona)
Meillä suomalaisilla on pois oppimisen vaikeus.
Yhteiskunnalta on opittu odottamaan valmista.
Vastuu itsestä, omasta elämästä, toimeentulosta ja
lähimmäisestä on työnnetty yhteiskunnalle.
Omavastuuta ei enää ole, vaikka samaan aikaan huudetaan
yksilönvapauden ja riippumattomuuden perään.
Itsekkyys valtaa ihmisten sydämet, samalla kun
sosiaalisuus siirtyy verkkoon.
Suomalaisesta tärkeältä tuntuu mukavuus, hyvä elintaso,
kokkiohjelman katselu, oluen juonti, toisten ihmisten arvostelu ja mielensä
osoittaminen sosiaalisessa mediassa. Suomalaisesta tuntuu tärkeältä, että
päättäjät hoitavat ne ulkomaan velat ja jokaiselle niin suuren perustulon,
ettei enää tarvitse ajatella työtä.
Työ kun ei enää tunnu tärkeältä.
Oleskeluyhteiskunnan ylläpitoon tarvitaan kuitenkin
paljon rahaa. Eikä raha synny setelipainossa, se ei tule EU:n keskuspankista,
ei budjetista, eikä hallituksen päätöksistä.
Raha syntyy työstä. Raha on työn ja toimeliaisuuden
mitta. Vaihdon väline, jolla minä vaihdan oman työni tuloksen sinun työsi
tulokseen.
Kun halutaan jotain, johon raha ei riitä, otetaan lainaa.
Kun lainataan rahaa, se tarkoittaa työtä, joka lainan maksuksi myöhemmin
tehdään. Ja lainata voi vain siltä, joka on tehnyt työtä enemmän, kuin ehti
työnsä tuloksia kuluttaa.
Suomalainen yhteiskunta oleskelee saksalaisen,
kiinalaisen ja kreikkalaisen tekemän työn varassa. Se työ meidän on maksettava
takaisin. Se työvelka kasvaa jatkuvasti, yli miljoona euroa tunnissa. Se
työvelka ei katoa, vaikka vaihtaisimme valuutan markaksi, sulkisimme rajat, tai
ristisimme kätemme. Se työ on tehtävä takaisin. Jokainen tunti, jonka olemme
lainaksi ottaneet.
Yrittäjä on työn tekijä.
Moni yrittäjä tekee työtä suuresta intohimosta, osa yrittäjistä tekee
työtä tarjotakseen työtä muillekin, monet suuren menestyksen toivossa, mutta
jokainen yrittäjä tekee työtä elääkseen.
Työtä pitää tehdä, mutta yrittäjällä on huoli.
- Puoli vuosisataa vanhat työelämän pelisäännöt
rakennettiin suljetun maan valtiojohtoiseen teollisuuteen. Nyt samoilla
byrokraattisilla säännöillä pitäisi pärjätä kansainvälisessä kilpailussa, jossa
jokainen asiakas voi valita verkkokauppatuotteensa mistä maasta tahansa.
- Kuinka tuote saadaan myytyä, kuinka se tuote pitäisi
paketoida, millä kielellä se pitäisi esitellä, että tuotteen saisi kaupaksi?
- Kuinka voin ottaa työntekijän, kun samalla saan
ristikseni työntekijän perheen perustamisen ja terveydenhoidon kustannukset?
- Kuinka käy oman perheeni, jos sairastun?
- Kuinka käy minun perheeni, jos tuotteeni ei mene
kaupaksi?
Yrittäjällä ei ole tosiasiallista työttömyysturvaa.
Yrittäjällä ei ole suojanaan liittoa, työnantajajärjestöä tai palkansaajan
sosiaaliturvaa. Mutta yrittäjällä on usko huomiseen, toivo paremmasta ja
rakkaus lajiin. Siksi yrittäjä yrittää. Yrittäjä on työn tekijä.
Työn tekemisen pitää olla ihmiselle eduksi.
Sosiaaliturvan tuloloukut pitää poistaa, niin että työntekijä saa työstä
itselleenkin enemmän, kuin työn tekemättömyydestä.
Verotaakan kohtuullistamiseksi on tarkoituksen minimiin
tinkimällä raivattava pois hiivaisen pullataikinan tavoin turvonnut byrokratia,
jossa virkamiehet toinen toistaan vahtimalla yrittävät näyttää tärkeiltä ja
kiireisiltä.
On yhteiskunnan menojen kurissapitämiseksi ymmärrettävä,
että lasten ja vanhusten hoitotyössä turvallinen läsnäolo on
korkeakoulututkintoja ja mitoitustaulukoita tärkeämpää. On hyväksyttävä, ettei
ihminen ole ikuinen: Omaa ikävää estävän kalliin tehohoidon vaihtoehtona on
nähtävä myös rakkaan vanhuksen oikeus arvokkaaseen kuolemaan.
On oltava valmis luopumaan eduista, joihin ei ole varaa.
Mutta toivo ei ole mennyt.
Yrittäjällä on vapaus. Se on vapaus järjestää ahkeruus
kalenteriin.
Yrittäjä voi saavuttaa tavoitteensa.
Yrittäjyyden onni on omassa työssä.
Yrittämällä voi onnistua.
Minä ainakin yritän.