sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Yrittäjän huoli


(Tämä puheenvuoro on esitetty Jyväskylän Kortepohjan kirkossa 15.3.2015, yhteiskunnallisen kirkkopyhän keskustelutilaisuudessa yrittäjän puheenvuorona)

Meillä suomalaisilla on pois oppimisen vaikeus.
Yhteiskunnalta on opittu odottamaan valmista.
Vastuu itsestä, omasta elämästä, toimeentulosta ja lähimmäisestä on työnnetty yhteiskunnalle.
Omavastuuta ei enää ole, vaikka samaan aikaan huudetaan yksilönvapauden ja riippumattomuuden perään.
Itsekkyys valtaa ihmisten sydämet, samalla kun sosiaalisuus siirtyy verkkoon.

Suomalaisesta tärkeältä tuntuu mukavuus, hyvä elintaso, kokkiohjelman katselu, oluen juonti, toisten ihmisten arvostelu ja mielensä osoittaminen sosiaalisessa mediassa. Suomalaisesta tuntuu tärkeältä, että päättäjät hoitavat ne ulkomaan velat ja jokaiselle niin suuren perustulon, ettei enää tarvitse ajatella työtä.

Työ kun ei enää tunnu tärkeältä.

Oleskeluyhteiskunnan ylläpitoon tarvitaan kuitenkin paljon rahaa. Eikä raha synny setelipainossa, se ei tule EU:n keskuspankista, ei budjetista, eikä hallituksen päätöksistä.
Raha syntyy työstä. Raha on työn ja toimeliaisuuden mitta. Vaihdon väline, jolla minä vaihdan oman työni tuloksen sinun työsi tulokseen.

Kun halutaan jotain, johon raha ei riitä, otetaan lainaa. Kun lainataan rahaa, se tarkoittaa työtä, joka lainan maksuksi myöhemmin tehdään. Ja lainata voi vain siltä, joka on tehnyt työtä enemmän, kuin ehti työnsä tuloksia kuluttaa.

Suomalainen yhteiskunta oleskelee saksalaisen, kiinalaisen ja kreikkalaisen tekemän työn varassa. Se työ meidän on maksettava takaisin. Se työvelka kasvaa jatkuvasti, yli miljoona euroa tunnissa. Se työvelka ei katoa, vaikka vaihtaisimme valuutan markaksi, sulkisimme rajat, tai ristisimme kätemme. Se työ on tehtävä takaisin. Jokainen tunti, jonka olemme lainaksi ottaneet.

Yrittäjä on työn tekijä.  Moni yrittäjä tekee työtä suuresta intohimosta, osa yrittäjistä tekee työtä tarjotakseen työtä muillekin, monet suuren menestyksen toivossa, mutta jokainen yrittäjä tekee työtä elääkseen.

Työtä pitää tehdä, mutta yrittäjällä on huoli.
- Puoli vuosisataa vanhat työelämän pelisäännöt rakennettiin suljetun maan valtiojohtoiseen teollisuuteen. Nyt samoilla byrokraattisilla säännöillä pitäisi pärjätä kansainvälisessä kilpailussa, jossa jokainen asiakas voi valita verkkokauppatuotteensa mistä maasta tahansa.
- Kuinka tuote saadaan myytyä, kuinka se tuote pitäisi paketoida, millä kielellä se pitäisi esitellä, että tuotteen saisi kaupaksi?
- Kuinka voin ottaa työntekijän, kun samalla saan ristikseni työntekijän perheen perustamisen ja terveydenhoidon kustannukset?
- Kuinka käy oman perheeni, jos sairastun?
- Kuinka käy minun perheeni, jos tuotteeni ei mene kaupaksi?

Yrittäjällä ei ole tosiasiallista työttömyysturvaa. Yrittäjällä ei ole suojanaan liittoa, työnantajajärjestöä tai palkansaajan sosiaaliturvaa. Mutta yrittäjällä on usko huomiseen, toivo paremmasta ja rakkaus lajiin. Siksi yrittäjä yrittää. Yrittäjä on työn tekijä.

Työn tekemisen pitää olla ihmiselle eduksi. Sosiaaliturvan tuloloukut pitää poistaa, niin että työntekijä saa työstä itselleenkin enemmän, kuin työn tekemättömyydestä.

Verotaakan kohtuullistamiseksi on tarkoituksen minimiin tinkimällä raivattava pois hiivaisen pullataikinan tavoin turvonnut byrokratia, jossa virkamiehet toinen toistaan vahtimalla yrittävät näyttää tärkeiltä ja kiireisiltä.

On yhteiskunnan menojen kurissapitämiseksi ymmärrettävä, että lasten ja vanhusten hoitotyössä turvallinen läsnäolo on korkeakoulututkintoja ja mitoitustaulukoita tärkeämpää. On hyväksyttävä, ettei ihminen ole ikuinen: Omaa ikävää estävän kalliin tehohoidon vaihtoehtona on nähtävä myös rakkaan vanhuksen oikeus arvokkaaseen kuolemaan.

On oltava valmis luopumaan eduista, joihin ei ole varaa.

Mutta toivo ei ole mennyt.
Yrittäjällä on vapaus. Se on vapaus järjestää ahkeruus kalenteriin.
Yrittäjä voi saavuttaa tavoitteensa.
Yrittäjyyden onni on omassa työssä.
Yrittämällä voi onnistua.

Minä ainakin yritän.