Eka kerta.
Ensimmäisen kerran alaikäisillä on äänioikeus.
Ensimmäisen kerran nuorilla on mahdollisuus järjestää elämäänsä.
Ensimmäisen kerran olen ehdokkaana vaaleissa.
Eka kerta.
Kirkko teki oikean liikkeen.
Näytti oikean suunnan.
Teki teon.
Eka kerta.
Kirkko ei jäänytkään sivustakatsojaksi.
Kirkko tuli lähemmäs nuorta ihmistä.
Kirkko ojensi kätensä.
Tartutko siihen?
Olisi jo aika.
Nuoret tarvitsevat tilaa.
Joskus aikaa aikuiselta. Korvan, joka kuuntelee.
Mutta kuunteleeko kirkko?
Kirkon korva on valtuusto.
Se on vanha korva.
Keski-ikä kuudenkymmenen paikkeilla.
Puhu kuuluvasti. Huuda.
Kirkon korvien välissä on sen viisaus.
Kovin kauan se viisaus on ollut vanhuus.
Perisuomalainen, virkamiesriippuvainen,
vastuunsa väistävä vanhojen viisaus.
Sillä vanhalla viisaudella on monet kasvot,
mutta vain yksi ääni. Virkamiehen kuiva yskä.
Tehdään, niinkuin valmisteleva virkamies esittää.
Ei ajatella. Ei ainakaan itse.
Joutuu kuuntelemaan.
Tulee vastuuta.
Olisi jo aika.
Kirkolla olisi tilaa kaikille. Nuorillekin.
Olisi korvia, jotka kuuntelevat.
Aikuisia, joilla on aikaa.
Tilaa elää ja hengittää.
Nyt on mahdollisuus,
järjestää omaa elämää.
On eka kerta.
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
maanantai 25. lokakuuta 2010
Pii
Olin viikonloppuna Valtakunnallisilla Yrittäjäpäivillä Suomen Turussa.
Yli kaksituhatta yrittäjää oli kokoontunut yhteisten asioiden ääreen.
Monen monta tarinaa.
Iloja ja suruja, pelkoja ja toiveita.
Juhlaakin.
Ihmisten elämää.
Siinä kahvipöydässä tuntui, että kaikki on kuitenkin aika hyvin.
Ei ihan toivotonta tulevaisuutta.
Velkaa on maallamme paljon, mutta saadaan me se hoidettua,
kun jaksetaan yrittää.
Kun vai olisi suklaata. Se kruunaisi kahvin.
Turkulaisilla oli murheena telakoiden tilanne.
Tänään tuli sitten sitä suklaata. Laiva on tilattu!
Eihän se tänne Keski-Suomen talouteen tunnu, mutta hienolta tuntuu, että sikäläisille yrittäjille on taas töitä.
Taas on yrittäjillä mahdollisuus:
Voi tehdä sitä mitä parhaiten osaa.
Sitä, mistä saa sydämeen suklaata.
Voi ottaa ihmisiä töihin.
Voi tarjota ihmiselle mahdollisuuden järjestää elämänsä.
Jokaisella tulee olla mahdollisuus.
Jokaiselle on oltava tilaa.
Suvaitsevaisuus kasvattaa ymmärtämystä,
erilaisuuden hyväksyminen kunnioitusta.
Vastuun ottaminen kasvattaa vapautta,
ja sivistys viisautta.
Kannustavuutta tarvitsemme kaikki.
Yrittäjätkin. Että jaksamme yrittää,
että voimme tarjota mahdollisuutta,
järjestää oma elämä,
poimia pala suklaata.

maanantai 11. lokakuuta 2010
Omikron
Yhdessä tekeminen on mukavaa puuhaa.
Ja yhdessä voi tehdä monenlaista.
Yrittäjälle tarjotaan monenlaista yhteistyötä.
Yhtenä viimeisimmistä on tarjottu kouluille hankittavia opasvihkosia.
Kaikenlaista opasta, on puutarhaviljelyä, liikuntaa, pelejä ja leikkejä.
On sähköturvallisuusopasta, nettiturvaopasta, ja liikenneturvallisuusopasta ja ja ja...
Liikenneturvallisuus kuitenkin tuntui tärkeältä.
Omatkin pienet tekevät koulumatkaansa vilkkaasti liikennöidyillä teillä.
Eikä täällä sivummalla ole kevytväyliä tai pyöräteitä.
Innostuin tuosta. Liikenneturvallisuusopaskirjat kouluun.
Kauppias soitti minulle, minä muutamalle yrittäjätutulle, ja koulu sai oppaat.
Tehtiin yhdessä. Kukin osti muutaman kirjan. Oli mukavaa.
Yhdessä tehtiin, firmat ja koulu. Se on yhteisöllisyyttä.
Yhteisen hyvän eteen yhdessä tekemistä.
Ei mitään vaikeaa, ei mitään kallista tai hankalaa.
Ihan hetkeksi vain, ne ajatukset, siihen toiseen. Siihen yhteiseen.
Uskovaisilla on kaikki yhteistä, sanotaan.
No, ei kai kirkolla kuitenkaan. Kun kirkkohan on vain niille jotka on oikeita kristittyjä.
Vääräoppiset pitää poistaa.
On tehtävä oikea ratkaisu.
On tehtävä lopullinen ratkaisu...
Niinkö?
Vai voisiko kirkko kuunnella? Olla kaikkia varten?
Minä ainakin uskon, että voi.
Uskon, että kirkolla on tilaa kaikille. Sinullekin.
Me voimme tehdä yhdessä suuria tekoja.
Vain yhdessä voimme rakentaa yhteisöllisyyttä.
Ja vaikka yksin voisikin vain vähän, niin yhdessä me voimme enemmän.
Yhdessä on kiva tehdä.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Ksii
Onko oikeutta?
Tuo kysymys on taas viime päivät pyörinyt mielessäni.
Onko oikeutta?
Iso kysymys.
Ajattelen niin, että jokaisella on oikeus,
ja ehdottomasti yhtäläinen oikeus.
On oikeus selviytymiseen.
On oikeus elämänsä järjestämiseen.
On oikeus menestykseen.
Mutta onko oikeutta tunkeutua toisen elämään?
Missä se yksityisyyden raja on?
Kuka on oikeutettu tulemaan toisen yksityisalueelle?
Ja mikä on jokaisen yksityinen alue?
Luulenpa, että yksityisyys on oma päätös.
Toista loukkaamaton oma tila. Ehkä vain minuus.
Voinko siis mennä toisen ihmisen elämään?
Kyllä, jos hän minut elämänsä osaksi hyväksyy.
Voinko täyttää toisen ihmisen elämän?
Kyllä, jos hän tahtoo niin, ja minä siihen pystyn.
Mutta voinko viedä enemmän tilaa kuin toinen tahtoo?
Kyllä, mutta loukkaan häntä.
Ylitän rajan.
Kenelläkään ei ole oikeutta toisen elämään.
Ei missään määrin.
Siksi en voi ottaa toisen ihmisen elämää.
En voi riistää sitä, en rajoittaa, en kahlita.
Mutta...
Miksi luulemme, että pilkkaa on kestettävä.
Se on loukkaus - Se on rikos.
Miksi luulemme, että häirikköä on ymmärrettävä.
Se on loukkaus - Se on rikos.
Miksi luulemme, että juopon käytös on siedettävä.
Se on loukkaus - Se on rikos.
Miksi luulemme, että raiskaajan siemen on kannettava.
Se on loukkaus - Se on rikos.
Raiskatulla on oltava oikeus, edes aborttiin.
Juopon puolisolla on oltava oikeus, edes eroon.
Häirikön uhrilla on oltava oikeus, edes suojeluun.
Loukatulla on oltava oikeus, edes anteeksipyyntöön.

tiistai 28. syyskuuta 2010
Nyy
Tänään en ole ollut oikeastaan hetkeäkään yksin.
Sen huomasin äsken, kun mielessäni päivän tapahtumia kertailin.
Mutta olen minä yksinäinenkin ollut, mietin.
Tiedän, mitä sekin on. Kun on yksin. Ja moni on.
Yksinäisyys kalvaa ihmistä sisältä.
Pikkuhiljaa, huomaamatta.
Ja yhtenä päivänä tuntuu,
että jäljellä on vain tyhjä kuori.
Ihmisen kuori.
Täytyisi avata tulppa, niin tyhjiö täyttyisi.
Niin se menee. Fysiikan lakien mukaan.
Kun kuoressa on tyhjiö, poista tulppa, ja tyhjiö täyttyy.
No, joskus pitää löytää joku vähän puhaltamaan alkuun,
mutta kyllä se sitten siitä lähtee.
Yksinäisyyteen on vain yksi lääke: Yhteys.
Yhteys syntyy, kun kaksi viestii toisilleen.
Puhuu, ja kuuntelee.
Tätä yhteyttä tarvitaan kaikkialla.
Yhteyttä tarvitsee ihminen toiseen ihmiseen,
ryhmä toiseen ryhmään, ja enemmänkin.
Yhteyttä tarvitaan, että yritykset voivat toimia.
Tarjota työtä ja toimeentuloa. Mahdollisuutta järjestää huominen.
Mutta yhteyttä tarvitaan valtioiden, kansakuntien ja kansainliittojen välillä.
Yhteyttä tarvitaan järjestöjen, kylien ja kaupunkien välillä.
Kuntien, ja seurakuntien välillä.
Sitä, että toinen viestii toiselleen.
Mitä tarvitsen - Mitä tarvitset.
Ja kun kaksi viestii toisilleen, löytää yhteyden, puhuu ja kuuntelee.
Silloin voi syntyä uutta. Tyhjiö täyttyy. Kuori saa sisällön.
Yhteydestä alkaa uusi aika.
Voimme jakaa. Yhteiset tilat.
Kunnat, kaupungit, seurakunnat.
Ollaan yhteydessä. Ei yksin.

lauantai 18. syyskuuta 2010
Myy
Huipputuote myy.
Ja jos ei ole varaa ostaa, niin myy.
Myy se vanha, osta uusi.
Tee kauppaa. Osta. Myy. Kuluta.
Kuluttamisesta on tullut elämän laadun mitta.
Elämän tarkoitus.
Ja niinkö on?
Että elämä on kulutusta?
Ja jos ei tahdo, osaa tai voi kuluttaa, niin ei elä?
Ei. Ei elämän laatu ole kulutuksen määrästä kiinni.
Kun perustarpeet saa hankituiksi, niin se riittää.
Onnea ei voi ostaa, eikä rakkautta saa rahalla.
Aika vähällä pärjää, kun on joku joka kuuntelee, välittää, rakastaa.
Vaikka tuntuisi vaikealta löytää
toinen ihminen, yhteinen tila,
suojapaikka, illallinen,
niin se kaikki on jo valmiina.
On vain otettava ensimmäinen askel.
Toisen luokse.
Tekemään, elämään.
Elämään yhdessä.
Silloin erilaisuus voi alkaa täydentämään elämää.
Kun uskaltaa kohdata sen, joka on outo, vieras, tuntematon.
Minua nuorempi, vanhempi, rikkaampi tai köyhempi, ulkomaalaisempi.
Erilaisuus tuo rikkautta, täydentää tyhjät kolot, auttaa ymmärtämään.
Tehdään yhdessä,
sillä yhdessä tekeminen ei kuluta,
vaan vahvistaa.

torstai 2. syyskuuta 2010
Lambda
Olin eilen työhyvinvointia käsittelevällä luennolla.
Olivat Kinnulan kunnassa oivaltaneet, että ihminen tekee työtä, kun sen on hyvä olla. Ja ihmisen on hyvä olla, kun se tekee työtä.
Tekee sen mitä osaa, sen verran kuin jaksaa. Mutta kaikki voi tehdä jotain.
Työkykyä on kaikilla. Sen olen järjestöhommissa itsekin huomannut.
Ja onpa siinä meille kaikille hieno tehtävä:
Löydetään tekijät niille hommille, jotka on hoitamatta.
Hoidetaan ne hommat jotka on tekijättä.
Riittää kun poistetaan sosiaalimiinat ja tuloloukut.
Tehdään yhdessä, mutta kaikki tekee jotain.
Ihan Kinnulan malliin.
On aika siirtyä eteenpäin.
On aika panna hanskat käteen ja lähteä talkoisiin.
On aika antaa ihmisille mahdollisuus järjestää elämänsä kuntoon.
Saappaat jalkaan, ja hanskat käteen.
Lähdetään Toivo-talkoisiin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)