Fii

Uusi aika.
Jollekin alku, toiselle jatkoaika.
Miksei minullekin.
Jollekin loppu.
Uusi vaihe, uuden alku.

Uusi hallitus. Uusi asetelma.
Uudet pelaajat, vanhat pelaajat.
Vanha peli.

Lupaukset pitäisi pitää, vaikka mikä olisi.
Oma maa, oma väki, oma ajatus, oma tahto, päähänpinttymä.
Vakuus! Minä haluan! Minä vaadin!
Tyttö polkee jalkaa. Itkee ja kiukkuaa.
Vaalea kihara valahtaa silmille. Peittää näkyvyyden.
Ei huomaa, että...
Toinen maa, oma väki, toinen ajatus, oma tahto...
Toinen tahto.

Ja oikeat asiat menevät ohi.
Olisiko syytä löytää omalle taloudelle vakaus?
Voisi olla parempi, kuin kerjäläisen vakuus.
Pitäisi nähdä ulos.
Tai enemmän!
Pitäisi nähdä ulkoa sisään.

Miltähän se näyttää?
Sijoituskohteena, sijaintikohteena, toimittajana, kumppanina?
Miltähän se näyttää?
Se Suomi.

Siellä on niitä nationalisteja,
joilla on jokaisella erikokoinen lippalakki päässä.
Siellä on niitä sosialisteja,
joiden sosiaalisuus rajoittuu oman maan oman puolueen omaan napaan.
Siellä on niitä kommunisteja,
jotka haluavat valvoa jokaisen kansalaisen liikkeitä, autoja ja kännyköitä.
Siellä on niitä vihreitä,
jotka osaavat korvata ydinvoiman sähköllä.
Siellä on niitä apilanviljelijöitä,
joiden presidentiksi kelpaa mikä vaan, kuka vaan, pitäjä tai vuotaja.
Ja siellä on se omituinen porukka niitä sinisiä lintubongareita,
jotka sivistyneesti väittelevät keskenään, ja siinä väitellessään, vasemmalla kädellään, saavat kaiken toimimaan.

Se on ihmemaa.
Se Suomi.